Takaisin monografiaan?

Thu, 01 Feb 2024 00:00:00 +0000

Suomi oli tullut kansainvälisesti tunnetuksi korkeasti koulutettujen tohtoreiden tuottajana STEM-aloilla. Tämä johtui vaatimuksesta julkaista 4–5 tieteellistä artikkelia arvostetuissa tieteellisissä lehdissä. Ei ole yllättävää, että tämän saavuttaminen kesti keskimäärin noin seitsemän vuotta. Nykyään suomalaiset tohtorit ovat kansainvälisesti kenties paremmin tunnettuja siitä, että he ovat valmistuessaan suhteellisen iäkkäitä. Itse olin 34-vuotias kun sain tohtorihattuni . Minulta kesti hieman alle kuusi vuotta.Toisaalta ohjaajani oli niin viisas, että antoi minun tehdä mitä halusin, ja vietin melko paljon aikaa sivuprojekteissa, jotka eivät oikeastaan edistäneet etenemistäni kohti tutkintotodistusta. Se tarkoitti kuitenkin myös sitä, että hankin taitoja, tietoa ja verkostoja, joita en muuten olisi saanut. Jos 10 000 tunnin sääntöä tulkitaan kirjaimellisesti, 10 000 tuntia vastaa melko tarkalleen kuuden vuoden tohtoriopintoja.Tällä hetkellä Suomen opetusministeriö haluaa lyhentää tohtorintutkinnon suorittamiseen vaadittavan ajan kolmeen vuoteen. Tämä artikkeli World University News -lehdessä on tähän mennessä laajin englanninkielinen artikkeli, joka on julkaistu tästä hankkeesta. Kysymykseni ovat: Miksi? ja Miten? Miksi on melko ilmeistä: Suomi on jäänyt jälkeen OECD:n tilastoissa korkeasti koulutettujen ammattilaisten määrässä. Näiden lukujen parantamiseksi Suomi tarvitsee lisää tohtoreita. Ja koska keskittymiskyvyltään heikentyneiltä poliitikoilta ei voi odottaa kuuden vuoden odottelua, on loogista, että he suostuvat käyttämään rahaa tutkintomäärien kasvattamiseen, edellyttäen että se tapahtuu nopeasti.Mutta entä miten? Miten tohtoriopiskelijat voivat oppia kolmessa vuodessa sen, mitä he aiemmin oppivat kuudessa vuodessa? Jos se olisi mahdollista, se tarkoittaisi, että nykyinen tohtorikoulutuksemme on valtavan tehotonta. Voimmeko tiivistää sen kolmeen vuoteen laadusta tinkimättä? Optimointimahdollisuuksia on selvästi olemassa. Erityisesti opintojen rahoituksen osalta. Yliopistojen palkkaamia tohtoriopiskelijapaikkoja on jatkuvasti puuttunut. Tämän seurauksena monet tohtoriopiskelijat käyttävät merkittävän osan ajastaan apurahojen hakemiseen tai – mikä vielä pahempaa – osa-aikatyöhön saadakseen toimeentulonsa kasaan. Vaikka palkkaaminen on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, se ei lyhennä vaadittavaa aikaa 50 prosentilla. Tieteessä on jotain ärsyttävää, jota poliitikot eivät ehkä täysin ymmärrä: Tieteellisten kokeiden tuloksia on mahdotonta ennustaa. Juuri tämä tosiasia on ainoa syy, miksi niitä ylipäätään tehdään! Jos kokeiden tuloksia ei kuitenkaan voi ennustaa, ei voida ennustaa myöskään sitä, kuinka kauan työn valmistuminen ja tulosten julkaiseminen kestää. Jotta tohtorintutkinnon suorittamisprosessi voitaisiin pakottaa kolmivuotiseksi, ennustettavaksi matkaksi, meidän on kaivettava syvälle akateemisten temppujen kirstusta ja herätettävä ”monografia” henkiin. Monografia on vaihtoehtoinen tapa saavuttaa tohtorintutkinto. Vaikka se on paperilla yhä olemassa, se oli käytännössä kuollut STEM-aloilla jo vuosikymmeniä sitten, sillä yli 99 % kaikista STEM-alan tohtorintutkinnoista perustuu julkaisuihin. Joillakin aloilla ja tiedekunnissa monografia on säilyttänyt suuremman osuuden, mutta sen suosio on vähentynyt kaikkialla erittäin hyvistä syistä. Mutta nyt se on palannut! Monografian avulla et avaa tieteellistä tuotantoasi tiedeyhteisölle vertaisarviointia, parantamista ja arvostusta (viittausten muodossa) varten. Sen sijaan kirjoitat tutkimustuloksesi satojen sivujen paksuiseksi käsikirjoitukseksi, jota tarkastelevat vain ohjaajasi ja kaksi tiedekuntaneuvoston nimittämää ulkopuolista asiantuntijaa. Mikä siinä voisi mennä pieleen? Toivon olevani väärässä, mutta kolmivuotinen tohtorikoulutus ei todennäköisesti pysty tarjoamaan samaa kuin kuusivuotinen tohtorikoulutus. Lisäksi on muita tekijöitä, jotka hidastavat tarpeettomasti tohtorikoulutusta, mutta joita nykyisessä pilottihankkeessa ei käsitellä. Merkittävin huomiotta jätetty tekijä on ohjaajien ja opiskelijoiden välinen suhde. Yliopistojen perustoimintojen rahoituksen jatkuvan suhteellisen vähenemisen vuoksi suomalaisten yliopistojen opettajat ja ohjaajat ovat jo nyt erittäin kuormitettuja, ja nykyinen ”epäoptimaalinen” ohjaaja-opiskelija-suhde heikkenee entisestään, kun suomalaisten yliopistoihin tulee ensi vuoden aikana 1 000 uutta tohtoriopiskelijaa. Ymmärrän täysin halun yhdenmukaistaa tohtorintutkintoa Euroopan tasolla (asia, jonka olemme toteuttaneet enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi kandidaatti- ja maisterintutkintojen osalta vuodesta 1999 lähtien Bolognan prosessin myötä). Emme vielä tunne monia tämän pilottihankkeen toteutuksen yksityiskohtia. On kuitenkin täysin selvää, että useimpia todellisia sidosryhmiä ei ole koskaan kuultu, kun tätä pilottihanketta kehitettiin.PÄIVITYSSuomalaisessa päivälehdessä ”Helsingin Sanomat” on julkaistu kaksi artikkelia tästä pilottihankkeesta, joissa käsitellään kahta tärkeintä kritiikin kohdetta, jotka on kohdistettu 1000tohtoriopiskelijahanketta kohtaan, nimittäin tohtorikoulutuksen laadun heikkeneminen, joka näyttää väistämättömältä, sekä rahoituksen erittäin epätasainen jakautuminen eri tieteenalojen välillä: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010217525.html https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010242698.html PÄIVITYSHelsingin yliopisto on vihdoin julkaissut tietoja tulevasta hakukierroksesta. Sivua ei löydy uutisvirrasta, vaan sen löytämiseksi on tiedettävä tarkalleen, mitä etsii. Tämä on haitallista, kun otetaan huomioon, että hakuaika on vain kaksi viikkoa: https://www.helsinki.fi/en/research/doctoral-school/doctoral-education-pilot

Artikkeliin Perustuva Opinnäytetyö on Michael’s Domain

Takaisin monografiaan?