Helsingin yliopisto putosi 100 parhaan joukosta

Sun, 27 Aug 2023 00:00:00 +0000

Skandinavian suurin päivälehti, Helsingin Sanomat, kertoi viime viikolla, että Helsingin yliopisto oli pudonnut Shanghain yliopistorankingin 100 parhaan joukosta . Nyt useat suomalaiset akateemikot ovat ottaneet kantaa asiaan . Vastausten ydinviesti voidaan tiivistää seuraavasti: Älkää ottako näitä ranking-listoja vakavasti! Ovatko nämä ranking-listat todella merkityksettömiä yliopistojen laadun mittareita, vain osa ”huomion taloutta”? Tämä pätee varmasti niihin ranking-listoihin, joiden menettelytavat eivät ole täysin läpinäkyviä. Ja niissäkin, jotka julkistavat menetelmänsä täysin, pätee edelleen Goodhartin laki: Kun mittari muuttuu tavoitteeksi, se lakkaa olemasta hyvä mittari. Silloin kaikki on siis hyvin, huolimatta siitä, että Helsingin yliopisto on pudonnut akateemisen tutkimuksen huipulta, eikö niin? Ehkä ei. Lukuisat yliopistorankingit ( Shanghai , THE ja QS , jotka ovat ehkä vaikutusvaltaisimpia) ovat vain yksi monista tavoitteista, joihin suomalaiset yliopistot pyrkivät. Toinen – ja ehkä käytännössä paljon tärkeämpi – on järjestelmä, jonka mukaisesti Suomen opetusministeriö jakaa varoja suomalaisille yliopistoille. Tämä järjestelmä saattaa olla Helsingin yliopiston taantumisen salainen syy. Sipilän hallituksen aikana (2015–2019) jakoperusteita muutettiin siten, että myönnettyjen tutkintojen määrä sai suuremman painoarvon, kun taas tieteellisen tutkimuksen (julkaisutuotannon perusteella mitattuna) merkitys väheni. Helsingin yliopisto on erittäin tutkimuslähtöinen. Itse asiassa rahoituksen jakojärjestelmän muutosten jälkeen Helsingin yliopiston tutkimustuotanto saavuttaa yleensä kesän lopussa vuosittain myönnettävien pisteiden enimmäismäärän. Kaikki sen jälkeen vuoden loppuun mennessä julkaistut artikkelit eivät paranna Helsingin yliopiston sijoitusta suhteessa muihin kotimaisiin yliopistoihin. Suomessa ministeriön myöntämä rahoitus on erittäin tärkeää, sillä yliopistot eivät toimi miljardien dollarien lahjoitusvarojen varassa, kuten useimmat suuret yhdysvaltalaiset yliopistot. HS:n artikkelissa mainitaan nimenomaan, että nämä rankingit eivät ole hyvä tapa mitata opetuksen laatua, eikä niiden siksi pitäisi vaikuttaa opiskelijoiden päätöksiin siitä, missä opiskella. Joissakin rankingissa on kuitenkin merkityksellisiä mittareita. Esimerkiksi THE-rankingissa verrataan opiskelijoiden ja opettajien välistä suhdetta. On selvää, että jos yliopistolla ei ole tarpeeksi opettajia, se ei pysty tarjoamaan hyvää opetusta. Huono opetus ei ole hyväksi opiskelijoille eikä NYT:n rankingille. Olen samaa mieltä siitä, että joissakin ranking-listoissa käytetään kyseenalaisia käytäntöjä, kuten kysytään enemmän tai vähemmän satunnaisesti valituilta tutkijoilta, mitkä yliopistot heidän mielestään ovat alansa parhaita. Itsekin olen osallistunut tällaisen rankingin laatimiseen vuonna 2021. Yritin kallistaa tuloksia Suomen ja Saksan eduksi niin paljon kuin pystyin eettisesti perustelemaan itselleni. Vaikka rankingit ovat puutteellisia, en hylkäisi niitä kokonaan. HS:n artikkeli päättyy samankaltaiseen ajatukseen: Helsingin yliopiston putoaminen 100 parhaan joukosta pitäisi olla varoitusmerkki nykyiselle hallitukselle, jotta se vihdoin asettaisi suomalaiset yliopistot tasavertaiseen asemaan muiden skandinaavisten (ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten) yliopistojen kanssa, jotka eivät ole kärsineet lähes kahden vuosikymmenen ajan jatkuvasta rahoituksen vähenemisestä. Tämä varoitusmerkki tulee kuitenkin hyvin myöhään, vaikka lasku on ollut selvä jo jonkin aikaa niille, jotka seuraavat yliopistouutisia. Rahoitustilanne on jo johtanut peruuttamattomiin inhimillisen pääoman menetyksiin. Kun Helsingin yliopiston ostovoimalla korjattu rahoitus laski ensimmäisen kerran, kaikki tiesivät, että kestäisi monta vuotta, ennen kuin rahoituksen leikkausten vaikutukset tulisivat räikeästi esiin. Niin lopulta tapahtui, yli kymmenen vuoden viiveellä. Kiitos kaikille poliitikoille, jotka ovat vuodesta 2005 lähtien edistäneet asiaa tekemällä mitään, tekemällä liian vähän tai jopa tukemalla aktiivisesti suomalaisen akateemisen tutkimuksen purkamista. Vuosi 2005 oli se vuosi, jolloin tajusin, että yliopistojen rahoitus oli laskenut ensimmäistä kertaa reaalisesti.

Yliopistojen rankingit (ja miten niitä voidaan manipuloida)

Mon, 29 Aug 2016 00:00:00 +0000

Vau. Helsingin yliopisto onnistui jälleen parantamaan sijoitustaan Shanghai-rankingissa ja on nyt 56. sijalla. Kuitenkin jopa yliopiston omassa lehdistötiedotteessa sävy oli kuitenkin hieman synkkä, ikään kuin tämä olisi viimeinen kukoistus ennen lopullista rappeutumista. On totta, että tutkijat ovat kärsivällisesti rakentaneet nykyisen menestyksen perustan viime vuosikymmenien aikana. Siitä huolimatta, kun poliitikot nyt päättelevät, että koulutusbudjetin leikkaukset ovat vastuussa tästä menestyksestä, he ovat luultavasti oikeassa. Ehkä leikkaukset todellakin vaikuttivat tuottavuuden nousuun: kaikki tutkijat, jotka yllättäen jäivät työttömiksi, jatkoivat ilmeisesti kiihkeästi työtään nykyisissä projekteissaan saadakseen käsikirjoituksensa valmiiksi julkaistaviksi. Artikkelit ovat ylivoimaisesti hallitseva valuutta akateemisilla työmarkkinoilla. Ja nämä työttömät tutkijat saattavat julkaista aiempaa nopeammin, koska heillä ei ole opetustehtäviä… Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että Helsingin tulokset Shanghai-rankingin yksittäisissä indikaattoreissa vuosilta 2015 ja 2016 eroavat merkittävästi toisistaan vain akateemisen suorituskyvyn osalta (julkaisut/akateemisen henkilökunnan määrä) sekä paljon siteerattujen tutkijoiden lukumäärän osalta. Koska Helsingin yliopistojen henkilöstövähennykset ovat jatkuneet jo jonkin aikaa jo ennen tämän kevään mittavia leikkauksia, vaikuttaa perustellulta väittää, että 56. sija johtuu osittain henkilöstövähennyksistä, jotka vaikuttivat suoraan ja nopeasti akateemisen henkilöstön määrään. Shanghain ranking painottaa tutkimusta, kun taas muissa ranking-listoissa Helsingin sijoitus on jopa laskenut. Esimerkiksi QS World University Rankings -listalla Helsingin sijoitus laski sijalta 67 (2014/15) sijalle 96 (2015/16). Näiden kahden rankingin välillä QS-tiimi teki ”parannuksia” rankingjärjestelmäänsä, ja nämä olivat lähes yksin vastuussa sijoitusten laskusta, jos tarkastellaan tietoja tarkasti. He ”normalisoivat” tiedekuntakohtaisen viittaussuhteen oppiaineen mukaan, ja biotieteet joutuivat kovaan rangaistukseen, koska ne luokiteltiin ”paljon viitatuksi alaksi”. Yksinkertaisesti sanottuna viittaus taiteiden ja humanististen tieteiden alalla julkaistuun artikkeliin painaa nyt noin 40 kertaa enemmän kuin viittaus biotieteiden tai lääketieteen alalla julkaistuun artikkeliin. Jokainen viidestä suuresta alasta (taiteet ja humanistiset tieteet, tekniikka ja teknologia, biotieteet ja lääketiede, luonnontieteet sekä yhteiskuntatieteet ja johtaminen) vaikuttaa nyt yhtä lailla 20 prosentin osuudella lopulliseen arvioon ”viittaukset opettajaa kohti” -kategoriassa (yksityiskohtainen selitys normalisoinnista löytyy täältä: http://content.qs.com/qsiu/Faculty_Area_Normalization_-_Technical_Explanation.pdf) . Miksi ihmeessä he rankaisevat alaa siitä, että sillä on suurempi vaikutus? Humanististen alojen artikkeleita ei siteerata yhtä paljon kuin biotieteiden artikkeleita. Ehkä tämä johtuu siitä, että niiden keskimääräinen julkaisu ei ole yhtä merkityksellinen omalle alalleen kuin biotieteiden julkaisu on biotieteiden alalle? Myönnän, että alojen välillä on kulttuurieroja, mutta kuka voi sanoa, kuinka suuri osa johtuu juuri näistä kulttuurieroista ja kuinka suuri osa taas heikosta laadusta tai epäolennaisesta tutkimuksesta? Juuri näin QS World University Ranking teki keksimällä ”normalisointikertoimia”, joilla käytännössä väitettiin kaikkien alojen olevan yhtä merkityksellisiä. Kaikkia tällaisia ranking-listoja on kuitenkin helppo manipuloida. Esimerkiksi viittausten ja tiedekunnan jäsenten välistä suhdetta voidaan helposti parantaa ulkoistamalla palveluja, joita aiemmin suorittivat tiedekunnan tutkijat (ja juuri sitä Helsingin yliopisto tekee parhaillaan). Aivan kuten lehtien vaikutuskerroin, myös yliopistorankingit menettävät merkityksensä, jos tavoitteena on saavuttaa korkea sijoitus eikä erottautua tutkimuksessa ja opetuksessa ( Goodhartin laki : Kun mittari muuttuu tavoitteeksi, se lakkaa olemasta hyvä mittari).Shanghain rankingia on kritisoitu paljon. Se aliarvioi opetusta, koska opetuksen suorituskyky ei tule lainkaan suoraan mukaan laskelmiin, ja se suosii suuria yliopistoja, koska 50 % arvosanasta perustuu pelkkään lukumäärään, jota ei ole normalisoitu yliopiston koon huomioon ottamiseksi. Siitä huolimatta se on ainoa toistettavissa oleva (ja siten tieteellinen) aineisto kolmesta suuresta rankingista ( https://link.springer.com/article/10.1007/s11192-012-0801-y ), sillä sekä QS- että Times-ranking nojaavat vahvasti mielipide- ja maine-kyselyihin, joita on tunnetusti vaikea toistaa.Mikä on tämän viesti? Helsingin yliopisto on todennäköisesti yhtä hyvä kuin se on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana, ja suuret vaihtelut ovat vain artefakteja, jotka johtuvat muuttuneista ranking-menetelmistä tai hallinnollisista sopeutuksista taloudelliseen todellisuuteen, jonka suomalaiset äänestäjät toivat tullessaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

QS on Michael’s Domain

Helsingin yliopisto putosi 100 parhaan joukosta

Yliopistojen rankingit (ja miten niitä voidaan manipuloida)