Tieto on Michael’s Domain

Tutkimuksen tekeminen ilman syvällistä tietoa

Mon, 12 Sep 2022 00:00:00 +0000

Arvoisa professori Jeltsch, nimeni on Shahid ja opiskelen lääketiedettä. Olen kiinnostunut molekyylibiologiasta ja biokemiasta. Valitettavasti opintosuunnitelmaani ei sisälly kovin monia nykyaikaisia molekyylibiologian tutkimusmenetelmiä. Haluan kuitenkin perehtyä tähän alaan niin hyvin, että pystyn luottavaisin mielin esittämään hypoteesin ja mahdollisen hoitomenetelmän jollekin sairaudelle. Tavoitteenani olisi testata tätä hypoteesia molekyylibiologien ja muiden asiantuntijoiden muodostaman tutkimusryhmän avulla. Siksi en tarvitse syvällistä tietämystä. Tällä kirjeellä pyydän teidän kaltaistanne ammattitutkijaa ohjaamaan minut lähteisiin, joiden avulla voisin hankkia tällaiselle hankkeelle tarvittavan asiantuntemuksen. Mitkä kirjat tai materiaalit sopisivat opiskeluun? Mainitsen myös, että minulla on pääsy kaikkiin merkittäviin tieteellisiin kustantajiin yliopistomme kirjaston kautta. Kiitos avustanne, Shahid. Sain yllä olevan pyynnön sähköpostitse muutama kuukausi sitten. Kannustan opiskelijoita aina menemään opetussuunnitelman tarjoamaa pidemmälle. Tämä ei tarkoita, etteikö hyvä ”tavallinen” koulutus antaisi mahdollisuutta olla osa tuottavaa tiimiä. Mutta ilman opetussuunnitelman ulkopuolelle menemistä ei nykyään ole helppoa saada aikaan mitään kestävää vaikutusta mihinkään. Tähän asti kaikki hyvin. Yllä olevan sähköpostin varoitusmerkki on tämä lause: ”Siksi en tarvitse syvällistä tietoa.” Useimpien sairauksien hoidossa helpoimmin saavutettavat tulokset on jo saavutettu. Kun yritetään saavuttaa vaikeammin saavutettavia tuloksia, on olemassa kaksi lähestymistapaa:

Näin opimme oppituntejamme – ei elämän varalle, vaan luentosalin tarpeisiin

Tue, 27 Nov 2018 00:00:00 +0000

Non vitae sed scholae discimus (“Näin opimme oppituntejamme, emme elämän, vaan luentosalin vuoksi”). 2000 vuotta sitten Seneca kirjoitti tämän yhdelle oppilaistaan. Poikani on samaa mieltä: suuri osa hänen opetussuunnitelmansa sisällöstä on merkityksetöntä todellisessa elämässä. Valitettavasti minun on pakko olla samaa mieltä (ja monet asiantuntijatkin ovat samaa mieltä). Muutaman vuoden kuluessa koulun aloittamisen alkuperäinen ylpeys ja ilo vaihtuvat tylsyyteen ja kiinnostuksen puutteeseen. Vasta muutaman viikon kuluttua syyslukukauden alusta lapset odottavat jo vain joululomaa. Oppimisen pitäisi olla hauskaa, ja mietin, mikä menee vikaan? Miten koulu onnistuu tukahduttamaan luonnollisen uteliaisuuden ja motivaation niin nopeasti? Alussa väittelin poikani kanssa siitä, että ei ole kovin tärkeää, MITÄ oppii, vaan että oppii oppimaan, minkä pitäisi olla mahdollista melkein minkä tahansa aiheen kohdalla. Vaikka tämä ajatus onkin ehkä totta, se on samalla tunnustus epäonnistumisesta niiden ihmisten taholta, jotka laativat ja toteuttavat oppimissuunnitelmia kouluissamme. Miksi tuntuu niin vaikealta valita aiheita, jotka ovat mielenkiintoisia ja merkityksellisiä? 100 vuotta sitten lukeminen, kirjoittaminen ja peruslaskutaito saattoivat riittää. Tietomäärä kasvaa nykyään räjähdysmäisesti, mutta opetussuunnitelmien laatijoiden ainoa vastaus on ahtaa suunnitelmiin yhä enemmän sisältöä ilman, että vanhentuneesta faktatiedosta luovutaan. Tämä jättää vain vähän vapautta opettaa metodologisia taitoja, joita nyky-yhteiskunnassa kipeästi tarvitaan. Ymmärrän, että kouluilla on rajalliset taloudelliset ja henkilöstöresurssit. On kuitenkin opettajia, jotka – kaikista aineellisista rajoituksista huolimatta (yhdessä maailman rikkaimmista maista!) – onnistuvat tarjoamaan modernin ja miellyttävän asiakaskokemuksen (sic!). Vastauksena yhteiskuntamme tulevaisuuden tarpeisiin jotkut yrittävät edistää STEM-aineita (luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet ja matematiikka). Juuri näissä aineissa tiedon ja informaation kasvu on kuitenkin niin nopeaa, että opetussuunnitelmat (jotka ovat määritelmänsä mukaan melko joustamattomia) ja myös useimmat opettajat eivät pysty pysymään kehityksen vauhdissa. Vaikka tieto saattaakin olla merkityksellistä, tärkeimmät opetettavat asiat eivät ole faktatietoa vaan metodologista tietoa. Ja metodologista tietoa voidaan opettaa erittäin mielenkiintoisten ja merkityksellisten aiheiden avulla:

Emme opi elämän, vaan koulun vuoksi

Tue, 13 Nov 2018 00:00:00 +0000

Non vitae sed scholae discimus („Emme opi elämän, vaan koulun vuoksi.“; “Thus we learn our lessons, not for life, but for the lecture-room.”) on noin 2000 vuotta vanha Senecan lainaus, joka on peräisin kirjeestä yhdelle hänen oppilaistaan. Poikani on samaa mieltä: suurin osa siitä, mitä hänen täytyy oppia koulussa, ei ole tärkeää todellisessa elämässä. Valitettavasti minun on (kuten monien muiden asiantuntijoidenkin) pakko myöntää, että hän on oikeassa. Ylpeys ja ilo, jotka useimpien lasten koulunkäynnin alkua säestävät, vaihtuvat usein muutaman vuoden kuluessa pettymykseksi. Jo muutaman viikon kuluttua suurista lomista lapset odottavat vain syksyn ja sitten joululomia, vaikka oppiminen voisi olla hauskaa. Mikä tässä menee pieleen? Miten koulut onnistuvat niin nopeasti tukahduttamaan lasten luonnollisen uteliaisuuden ja motivaation? Yritin aluksi väittää, että tärkeää ei ole SE, mitä oppii, vaan se, että oppii OPPIMAAN. Ja sitä voi tehdä millä tahansa aiheilla. Valitettavasti tämä argumentti on osoitus epäpätevyydestä niille, jotka laativat tai toteuttavat koulujemme opetussuunnitelmia. Miksi oppilaita ei sitten anneta oppia oppimaan aiheista, jotka ovat mielenkiintoisia ja merkityksellisiä? Siinä missä sata vuotta sitten riitti lukeminen, kirjoittaminen ja peruslaskutoimitukset, nykyään tieto kasvaa eksponentiaalisesti. Ja koulubyrokraattien ainoa vastaus on pakata yhä enemmän uutta aineistoa opetussuunnitelmiin poistamatta vanhaa niistä. Samalla tarvitaan kuitenkin enemmän liikkumavaraa kuin aiemmin, koska monien nykypäivänä tarvittavien osaamisalueiden opettaminen vaatii joustavuutta ja joustavia rakenteita. Ymmärrän, että useimpien koulujen (henkilöstö- ja taloudelliset) resurssit ovat rajalliset. Siitä huolimatta on monia opettajia, jotka uhmaavat puutetta (yhdessä maailman rikkaimmista maista!) ja suunnittelevat modernia opetusta suurella energialla ja sitoutuneesti.Monet näkevät ratkaisun MINT-aineiden (MINT = matematiikka, tietotekniikka, luonnontieteet ja tekniikka; englanniksi STEM: science, technology, engineering and mathematics), mutta juuri näillä aloilla tiedon määrä kasvaa niin nopeasti, että opetussuunnitelmat ja luultavasti myös useimmat opettajat eivät pystyisi läheskään pysymään todellisuuden vauhdissa, vaikka opetettava tieto olisikin välittömästi merkityksellistä. Siksi nykyään tarvitaan opettajia, jotka eivät opeta oppilailleen pelkästään faktoja, vaan menetelmiä. Tällaisia käsitteitä voidaan välittää juuri ajankohtaisten ja mielenkiintoisten aiheiden avulla: