Suomen 1000 tohtoria -pilottihanke

Suomen hallitus aikoo rahoittaa 1 000 uutta, täysin rahoitettua tohtoriopiskelijapaikkaa, jotka aloitetaan lukuvuonna 2024/2025. Rahat (85 000 €/vuosi kutakin tohtoriopiskelijaa kohti) jaetaan kilpailun perusteella suomalaisten yliopistojen kesken, ja osa varoista käytetään tohtoriopiskelijoiden palkkojen maksamiseen kolmen vuoden ajan. Ehkä yksi tämän aloitteen taustalla olevista syistä on se, että Suomi on jäänyt jälkeen OECD:n tilastoissa korkeasti koulutettujen työntekijöiden määrässä. Kysymys on, nostaako tämä kertaluonteinen meno todella koulutustasoa vai vain kasvattaa lukuja. Tohtoriopintojen keskimääräinen kesto on Suomessa noin seitsemän vuotta. Jotta kolmivuotiset tohtoriopinnot voitaisiin toteuttaa näin laajassa mittakaavassa, on odotettavissa, että tohtorintutkinnon vaatimuksia madalletaan. Itse asiassa vaatimuksia on jo lievennetty, mutta lisää ”lievennyksiä” saattaa vielä olla tulossa. Näiden lisäksi yliopistot pyrkivät virtaviivaistamaan kafkamaisen absurdia ja keskiaikaista hallintoprosessia, joka voi helposti kestää puoli vuotta viimeisen käsikirjoituksen valmistumisesta varsinaisen tohtorintodistuksen saamiseen.Monet muut tiedotusvälineet ovat raportoineet tästä pilottihankkeesta; tässä on yksi artikkeli, joka on saatavilla myös englanniksi: https://acatiimi.fi/2023/11/28/for-once/Although  Vaikka useimmat ovat tyytyväisiä lisärahoitukseen, lähes kaikki suhtautuvat asiaan jossain määrin skeptisesti. Hyvät aikomukset eivät riitä, ja tässä pilottihankkeessa on monia vakavia ongelmia:

1. Mistä saamme 1 000 uutta pätevää hakijaa vuonna 2024? On vaikea kuvitella, että nuoret tuntisivat yhtäkkiä tarvetta ryhtyä akateemiseen kilpajuoksuun pelkästään siksi, että hallitus niin haluaa. Koska haku on järjestettävä kansainvälisesti, suuri osa uusista tohtoriopiskelijoista saattaa olla ulkomaalaisia. Kun tohtorin tutkinto suoritetaan kolmessa vuodessa, onko aikaa tuhlata mihinkään muuhun kuin olennaiseen? Entä suomen kielen oppiminen? Tai Suomen ja suomalaisten tutustuminen? Minusta tuntuu epätodennäköiseltä, että tämä onnistuisi tällaisessa kolmen vuoden aikataulussa, sillä se on tarpeeksi vaikeaa jo keskimääräisen seitsemän vuoden aikana. Luuletko todella, että vastavalmistuneet tohtorit haluaisivat jäädä Suomeen valmistumisensa jälkeen?
2. Jos kolmivuotisen tohtoriopintojen pilottihanke onnistuu, työmarkkinoille tulee hyvin lyhyessä ajassa 1 000 uutta tohtorintutkinnon suorittanutta työnhakijaa. Ennustan, että koulutamme monet heistä ulkomaisille työmarkkinoille, jotka pystyvät ottamaan heidät vastaan helpommin.
3. Kelpoiset tutkimusalat on tarkoituksellisesti rajoitettu. 80 % paikoista on rajoitettu Akatemian lippulaivaohjelmiin liittyviin tutkimusaloihin. En tiedä, kuka päätti käyttää lippulaivaohjelmia keinona kohdentaa rahoitusta. Vaikka hyödyn henkilökohtaisesti tästä päätöksestä, olisin toivonut, että suomalainen teollisuus olisi ollut tiiviimmin mukana keskustelussa. Loppujen lopuksi näiden 1 000 tohtorin on tarkoitus saada koulutusta Suomen työmarkkinoiden tarpeisiin.
4. Monet nykyiset tohtoriopiskelijat ovat valittaneet päätöksestä rajoittaa rahoitus uusille tohtoriopiskelijoille. Yksi syy siihen, miksi tohtorin tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin seitsemän vuotta, on rahoituksen puute. Tohtorikoulujen palkalliset tohtoriopiskelijapaikat kattavat vain pienen osan kaikista tohtoriopiskelijoista. Monien tohtoriopiskelijoiden on pakko tehdä töitä elantonsa ansaitsemiseksi, ja monet apurahaa saaneista käyttävät suuren osan ajastaan rahoituksen hakemiseen. Apuraha myönnetään usein vuodeksi kerrallaan, ja kun onni potkaisee, on heti aloitettava seuraavan vuoden rahoituksen hakeminen. Sepp Herbergerin lause pätee paitsi jalkapalloon myös akateemiseen varainhankintaan: Ottelun jälkeen on jo seuraava ottelu.
5. Yksi asia on varma: tämä pilottihanke muuttaa radikaalisti suomalaista tohtoriopiskelua sellaisena kuin sen tunnemme. Suomi on yksi poikkeustapauksista tohtorintutkinnon vaatimusten suhteen. Vaikka monografian kirjoittaminen on teoriassa mahdollista, lähes 99 % luonnontieteiden, tekniikan ja matematiikan (STEM) alojen väitöskirjoista perustuu julkaisuihin. ”Vanhoina hyvinä aikoina” vaadittiin tyypillisesti 4–5 julkaisua ennen kuin väitöskirjan puolustaminen sallittiin, mutta tämä määrä alkoi laskea jo vuosia sitten. Tällä hetkellä kolme julkaisua riittää useimmissa suomalaisissa yliopistoissa. Yksi ymmärrettävä syy vaatimusten keventämiselle on pyrkimys saada suomalainen tohtorintutkinto entistä enemmän vastaamaan suurten Euroopan maiden (Saksa, Ranska, Italia, Espanja, Iso-Britannia) tohtorintutkintoa. Nykyisen ajatuksen mukaan tarvitset vain kolme julkaisua. Koska kolmannen julkaisun ei tarvitse olla vielä hyväksytty (riittää, että se on lähetetty arvioitavaksi tai tallennettu preprint-palveluun), voit aloittaa valmistumisprosessin heti, kun toinen artikkelisi on hyväksytty.
6. On edelleen epäselvää, riittävätkö kolme vuotta. Pelkään, että tämä aikaraja kannustaa valitsemaan ”turvallisia mutta tylsiä” projekteja. Jännittävä, huipputason tiede on arvaamatonta. Jos aikaa on vain kolme vuotta, olisi epäoikeudenmukaista asettaa tohtoriopiskelija korkean riskin ja korkean tuoton projektiin. Tieteelle on ominaista se, että projektin lopputulosta EI tiedetä etukäteen. Pikkutarkka laskeminen (tai vuosien laskeminen) saattaa toimia, jos opiskelet ammattia, joka vaatii tiettyjä taitoja, mutta se on myrkkyä luonnostaan arvaamattomille prosesseille, kuten innovaatiolle ja keksinnöille.
7. On epäselvää, miten tohtoriopiskelijat valitaan. Oletan, että yliopistojen tällä viikolla jättämissä hakemuksissa on ehdotuksia valintamenettelystä. Ennustan, että uusien tohtorikoulutuspaikkojen hakuilmoitus julkaistaan ilman merkittävää ennakkoilmoitusta ja että haku on avoinna vain lyhyen ajan. Tämä hyödyttäisi sisäpiiriläisiä ja estäisi liian monia ulkomaisia hakijoita saamasta tietoa asiasta, mikä saattaa olla yksi hallituksen tavoitteista.
8. Mistä tarvittavat resurssit ohjaukseen hankitaan? Kun tohtoriopiskelijan palkka on vähennetty 85 000 eurosta, kuinka suuri osa jäljelle jäävästä summasta ohjataan yksittäiselle tutkimusryhmälle, joka opettaa, ohjaa ja joutuu maksamaan kokeista? Jälleen kerran, jos historiaa on uskominen, suuri osa rahoista juuttuu muualle eikä hyödytä niitä, jotka tekevät raskaan lisätyön.

PÄIVITYS (30.4.2024): University World News  -verkkosivustolla julkaistiin artikkeli 1000 tohtoriopiskelijan pilottihankkeesta. Jälkikäteen tarkasteltuna näyttää siltä, että yksittäisten yliopistojen tiedotus oli puutteellista. Harvinaista ja huonosti muotoiltua tietoa oli vaikea tulkita. Hyvän akateemisen perinteen mukaisesti kaikki pitivät suunsa kiinni, koska vähän rahaa on parempi kuin ei rahaa lainkaan. Vaikka jakoperusteet olisivatkin järjettömiä. Vaikuttaa siltä, että ainoat harvat, jotka löytävät selkeitä sanoja, ovat ne, joiden ei tarvitse huolehtia akateemisesta tulevaisuudestaan. Professori Carl Gahmberg sanoi asian selvästi biologian ja ympäristötieteiden sekä farmasian tiedekuntien yhteisen 20-vuotisjuhlan paneelikeskustelussa: ”Se on typerää.” Hän sai yleisöltä raikuvat suosionosoitukset, kun taas kaikki muut paneelikeskustelun osallistujat olivat silmiinpistävän säästeliäitä negatiivisten sanojen käytössä. Itse sensurointia tieteen nimissä. Jollain tavalla ymmärrettävää, mutta silti pelkurimaista. Lääketieteellisestä tiedekunnasta professori Anu Wartiovaara oli yksi harvoista, jotka kritisoivat pilottihanketta julkisesti ja selkeästi: https://www.laakarilehti.fi/mielipide/he-eivat-tieda-mita-tekevat/  .