Näin opimme oppituntejamme – ei elämän varalle, vaan luentosalin tarpeisiin

Non vitae sed scholae discimus (“Näin opimme oppituntejamme, emme elämän, vaan luentosalin vuoksi”). 2000 vuotta sitten Seneca kirjoitti tämän yhdelle oppilaistaan. Poikani on samaa mieltä: suuri osa hänen opetussuunnitelmansa sisällöstä on merkityksetöntä todellisessa elämässä. Valitettavasti minun on pakko olla samaa mieltä (ja monet asiantuntijatkin ovat samaa mieltä). Muutaman vuoden kuluessa koulun aloittamisen alkuperäinen ylpeys ja ilo vaihtuvat tylsyyteen ja kiinnostuksen puutteeseen. Vasta muutaman viikon kuluttua syyslukukauden alusta lapset odottavat jo vain joululomaa. Oppimisen pitäisi olla hauskaa, ja mietin, mikä menee vikaan? Miten koulu onnistuu tukahduttamaan luonnollisen uteliaisuuden ja motivaation niin nopeasti? Alussa väittelin poikani kanssa siitä, että ei ole kovin tärkeää, MITÄ oppii, vaan että oppii oppimaan, minkä pitäisi olla mahdollista melkein minkä tahansa aiheen kohdalla. Vaikka tämä ajatus onkin ehkä totta, se on samalla tunnustus epäonnistumisesta niiden ihmisten taholta, jotka laativat ja toteuttavat oppimissuunnitelmia kouluissamme. Miksi tuntuu niin vaikealta valita aiheita, jotka ovat mielenkiintoisia ja merkityksellisiä? 100 vuotta sitten lukeminen, kirjoittaminen ja peruslaskutaito saattoivat riittää. Tietomäärä kasvaa nykyään räjähdysmäisesti, mutta opetussuunnitelmien laatijoiden ainoa vastaus on ahtaa suunnitelmiin yhä enemmän sisältöä ilman, että vanhentuneesta faktatiedosta luovutaan. Tämä jättää vain vähän vapautta opettaa metodologisia taitoja, joita nyky-yhteiskunnassa kipeästi tarvitaan. Ymmärrän, että kouluilla on rajalliset taloudelliset ja henkilöstöresurssit. On kuitenkin opettajia, jotka – kaikista aineellisista rajoituksista huolimatta (yhdessä maailman rikkaimmista maista!) – onnistuvat tarjoamaan modernin ja miellyttävän asiakaskokemuksen (sic!). Vastauksena yhteiskuntamme tulevaisuuden tarpeisiin jotkut yrittävät edistää STEM-aineita (luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet ja matematiikka). Juuri näissä aineissa tiedon ja informaation kasvu on kuitenkin niin nopeaa, että opetussuunnitelmat (jotka ovat määritelmänsä mukaan melko joustamattomia) ja myös useimmat opettajat eivät pysty pysymään kehityksen vauhdissa. Vaikka tieto saattaakin olla merkityksellistä, tärkeimmät opetettavat asiat eivät ole faktatietoa vaan metodologista tietoa. Ja metodologista tietoa voidaan opettaa erittäin mielenkiintoisten ja merkityksellisten aiheiden avulla:

• Miten tiedämme, mitä tiedämme?
• Tosiasioiden, argumenttien ja mielipiteiden ero
• Todellisuuden, ”totuuden” ja tieteen välinen suhde
• Hypoteesien ja teorioiden ero sekä se, miksi jotkut teoriat ovat niin lähellä todellisuutta kuin mahdollista
• ”toden” ja ”valheen” merkitys tieteessä sekä kaiken tiedon alustava luonne
• Miksi tiede ei ole pelkkä tosiasioiden kasa, vaan dynaaminen menetelmä lähestyä todellisuutta

Tiede on menestynein menetelmä, jonka ihmiset ovat keksineet todellisuuden ymmärtämiseksi, vaikka jotkut postmodernit relativistit saattaisivatkin olla eri mieltä. Mielestäni tiede ei ole vain yksi monista tavoista ymmärtää todellisuutta, vaan se on ainoa tapa ja ylittää siten ihannetapauksessa kulttuurien, poliittisten järjestelmien ja uskontojen rajat. Nykyiset opetussuunnitelmat valmistavat siihen, mikä oli tärkeää eilen. Nykyään lasten on opittava menetelmiä. Menetelmiä voidaan opettaa oppiaineiden kautta, jotka ovat kiehtovia ja mielenkiintoisia jokaiselle oppilaalle erikseen. Tärkeää ei ole oppimateriaalin määrä, vaan ymmärryksen syvyys. Kaiken tämän lisäksi sosiaaliset taidot, luovuus, suvaitsevaisuus, sitoutuminen ja vastuullisuus ovat muita tärkeitä asioita, joita koulujen on opetettava. Valitettavasti lapsemme eivät voi oppia näitä hyveitä nykyisten poliittisten johtajiemme esimerkistä, eivätkä he voi oppia niitä vanhempiensa työelämästä, joka opettaa usein juuri päinvastaista. Nämä hyveet ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta planeettamme pysyy asuttavana lähitulevaisuudessa. Saatavilla on runsaasti hyvää tietoa siitä, mitä ja miten lapsillemme tulisi opettaa. Kaksi linkkiä alkuun (saksaksi): https://www.cicero.de/kultur/wir-brauchen-eine-bildungsrevolution/51963  ja http://www.spiegel.de/lebenundlernen/schule/eltern-und-lehrer-fordern-bessere-wertevermittlung-a-1237565.html  .