Kuinka houkutteleva Suomi on kansainvälisille opiskelijoille?

Kun kirjoitin tämän blogikirjauksen, huomasin, että kaikki linkit johtavat suomenkielisille sivustoille. Siinä on ensimmäinen niistä ongelmista, joita ulkomaalaiset opiskelijat kohtaavat Suomessa: kieli, joka ei muistuta mitään muuta eurooppalaista kieltä (lukuun ottamatta viroa ja unkaria, jotka myös kuuluvat suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen).
Ulkomaalaiset opiskelijat viihtyvät Suomessa yleensä hyvin. Vaikka kaikki ei olekaan täydellistä, Helsingin yliopistoa (ja Suomea yleensä) kannattaa harkita, kun halua opiskella ulkomailla. Tämä on yli 800 kansainvälisen opiskelijan vuonna 2020 ja 2021 tehdyn palautekyselyn lopputulos. Erityisesti opetuksen korkeaa laatua arvostettiin. Muita kohtia, joissa Helsingin yliopisto loistaa, olivat turvallinen ympäristö ja Covid-19-pandemian käsittely.
Jälkimmäisessä on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä opiskelijoiden toivelistalla oli enemmän kohtaamisia ja keskusteluja akateemisen henkilökunnan kanssa sekä enemmän sosiaalista tukea. Tämä on tuskin yllättävää, koska kansainväliset opiskelijat eivät voi maahan saapuessaan turvautua samoihin verkostoihin kuin paikalliset opiskelijat. Pahin yksittäinen ongelma näytti olevan opiskelijoiden vastaanotto. Tuntemattoman ja käsittämättömän byrokratian kohtaaminen on usein liikaa uusille tulokkaille. Syrjintää koki vain 4 prosenttia vastaajista, ja heistä kielellinen syrjintä ja yksinäisyys olivat yleisimpiä.
Varoitan aina opiskelijoita, jotka kertovat aikovansa hakea Helsingin yliopistoon. Jos haluat rehellisen mielipiteen siitä, kannattaako aloittaa opinnot Suomessa, ole hyvää: Suomessa on kylmä ja talvella tulee TODELLA pimeää. Helsinki on kuitenkin edelleen yksi viihtyisimmistä paikoista mitä Suomessa löytyy, jos puhutaan kylmyydestä ja pimeydestä. Lämpötila laskee harvoin alle -17,8 °C:n (0°F). Koska Helsinki sijaitsee Suomen etelärannikolla, se on yksi vähiten pimeistä paikoista. Ja ilmaston lämpeneminen tekee parhaansa lämpötilojen nostamiseksi. Suomi on jo nyt pitkän aikavälin kiinteistösijoittajien sisäpiirin suosikki: se on vielä riittävän halpa, mutta sillä on äärimmäinen kasvupotentiaali, kunhan ilmastonmuutos muuttaa Etelä-Euroopan sulatusuuniksi. Nämä skenaariot toteutuvat kuitenkin täysin vasta, kun nykyiset poliittiset päättäjät ovat jo potkaisseet ämpäriin. Mutta jos olet mukana pitkällä tähtäimellä, Suomi saattaa olla se paikka, jossa kannattaa olla. Mutta jälleen kerran, jos Golfvirta romahtaa, joudut takaisin lähtöruutuun. Kiittäkää vanhempianne siitä sotkusta, jonka he ovat jättäneet teille (https://www.theguardian.com/environment/2021/aug/05/climate-crisis-scien...).
Valitettavasti, niin hyvä kuin Suomi voikin olla opiskeluun, Suomeen pysyvästi jääminen on eri juttu. Vaikka Suomen on lisättävä maahanmuuttoa korvatakseen vähenevän ja ikääntyvän väestömääränsä, on valitettavasti vielä liian monta estettä voitettava, ennen kuin asettumisesta tulee realistinen vaihtoehto useimmille ulkomaalaisille. Kieli on vain yksi niistä esteistä. Muita, jotka mainitaan juuri ilmestyneessä Helsingin Sanoman artikkelissa, ovat vaikeus integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, ulkomaalaisten kannalta käsittämätön byrokratia ja alhainen palkkataso.

Mutta myös suomalaisväestön sisällä vihamielisyys ulkomaalaisia kohtaan kasvaa. Se ilmestyy esimerkiksi perussuomalaisten menestyksenä. Myös useimmat muut Euroopan maat taistelevat oikeistolaisten poliittisten virtausten kanssa. Kotimaassani Saksassa AfD:tä (joka on Saksassa suunnilleen sama kuin PS Suomessa) ei yksikään demokraattinen puolue pidä mahdollisena koalitiokumppanina (toiveajattelua minun osaltani?). Mutta täällä Suomessa PS on ollut jo koalitiohallituksessa, ja vain sosialidemokraateilla ja vasemmistoliitolla on selkeä ei-kanta tässä asiassa.
Juuri äskettäin Helsingin vastavalittu kaupunginjohtaja Juhana Vartiainen kommentoi Suomen työmarkkinoiden houkuttelevuutta ulkomaalaisille:
"Surkea epäonnistuminen Suomelta. Hyvin hitaasti on poliittiseen tajuntaan mennyt edes se, että me ylipäätään tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa." Helsingin Sanomat, 28.08.2021).
Joka tapauksessa, akateeminen opetus on Suomessa vielä erittäin korkealla tasolla. Ja sen lisäksi, se on ilmaista EU/EFTA-maissa asuville (ja kyseisistä maista kelpoisuuden antavan tutkinnon suorittaneille). Maksaville opiskelijoille lukukausimaksut ovat tosi edullisia verrattuna moniin muihin samassa sarjassa pelaaviin yliopistoihin (13000-18000 euroa vuodessa koulutusohjelmasta riippuen). Yliopiston henkilökunta joutuu kuitenkin maksamaan kovan hinnan tämän laadun ylläpitämisestä. Kuluvalla vuosikymmenellä (2020-2030) opetusministeriön tavoitteena on lisätä suoritettujen yliopistotutkintojen määrää 100000:lla (https://www.acatiimi.fi/4_2021/15.php). Samaan aikaan yliopistojen määrärahoja on leikattu. Hallitus luultavasti kompensoi leikkaukset mediavetovoimaa keräävällä "pelasta yliopisto" -liikkeellä harhauttaakseen huomiota siitä, että tarvitsemme sen lisäksi kymmeniä miljoonia, jotta voimme tulevina vuosina tarjota saman korkeatasoisen opetuksen noille 100000 lisätutkinnolle. Tutkimuksen puolella akateeminen henkilöstö on käynyt raskasta taistelua vuodesta 2005 lähtien, jolloin inflaatiokorjattu T&K-budjetti pieneni ensimmäistä kertaa. Samaan aikaan opiskelijat alkavat kuitenkin tuntea riittävän rahoituksen puutteen esimerkiksi silloin, kun heidän opettajillaan ei ole enää yhtä paljon aikaa heille kuin ennen.
Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin neuvoa opiskelijoita luopumaan akateemisesta urasta yleensä. Useimmissa muissa Euroopan maissa on samanlaisia ongelmia, mutta ei ehkä samalla tasolla kuin Suomessa. Ja opiskelijat tietävät, että akateeminen rahoitus on erityisen huono Suomessa.